Tekijät
Muumi-lehden tekijät
Kuukausittain ilmestyvä Muumi-sarjakuvalehti syntyy Tampereella Finlaysonin vanhalla tehdasalueella, jossa sijaitsee Egmont Kustannus Oy Ab.
Muumi-lehden pääpiirtäjä on espoolainen Jari Rasi, joka on piirtänyt muumitarinoita sarjakuvamuotoon jo viitisentoista vuotta. Tarinoiden takaa löytyy iso joukko käsikirjoittajia, muun muassa Tapani Bagge, Juha Ruusuvuori, Johanna Sinisalo, Pauli Kallio, Pia Sivunen, Harri István Mäki, Petri Hannini, Noomi Hebert ja Geoff Cowan.
riviväli.
Toven jalanjäljissä
Kun lehti aloitti taipaleensa lähes 20 vuotta sitten, elettiin muumivillityksen uutta alkua. Jo ikisuosikiksi muodostunut animaatiosarja oli juuri saanut päivänvalon ja tähän aaltoon lähti mukaan myös sarjakuvalehti. Muumisarjakuva on valtava haaste, sillä Tove Janssonin luoma sarjakuva on suomalaisen sarjakuvahistorian klassikko. Sarjakuvamuumi seikkaili maailman tietoisuuteen englantilaisen Evening News –lehden sivuilla jo syyskuussa 1954. Lehdellä oli tuolloin peräti 12 miljoonaa lukijaa.
Toven muumitarinoiden jalanjäljissä syntyi Muumi-sarjakuvalehti, jonka varhaisvuosien sisältö perustuikin Tove Janssonin teksteihin. Hyvin pian alettiin kirjoittaa aivan uusia muumitarinoita, joissa tuttujen hahmojen lisäksi vaalittiin muumien arvomaailmaa. Lars Jansson koulutti suomalaiset muumipiirtäjät oikeaoppisiin muumimuotoihin ja hän myös tarkisti käsikirjoitukset. Muumipiirtäjinä aloittaneet Jukka Murtosaari, Jari Rasi ja Ilkka Ruokola muistelevat tätä vaihetta mielellään. Lehden tuorein muumikuvittaja Kristian Huitula puolestaan on saanut kommenttinsa muumipiirtämiseen Lars Janssonin tyttäreltä Sophia Janssonilta, joka vaalii muumien taiteellista perintöä Muumin oikeuksia valvovassa Moomin Characters –yhtiössä.

Piirtäjä Jari Rasi ja kirjailija Tapani Bagge Tähdenlento-sarjakuvan äärellä. Piirrostyössä on viimeistely meneillään ja käsivaraisena piirretty sarjakuva skannataan tämän jälkeen. Väritys syntyy tietokoneella.
Teksti ja kuva: Paula Hihnala



